20140120

rapsodia

Vuosi vaihtui, ja helvetin hyvä että vaihtuikin.
En oo pahemmin jaksanut blogiakaan päivitellä, vaikka jotain juttuja on tapahtunutkin. Kuvasin pari viikkoa sitten kolme keikkaa, ja seuraavassa postauksessa (jonka julkaisen heti) onkin kuvia ensimmäiseltä. Eli EURO CRACK ja ameeba lepiksessä. Toisena keikkana kuvasin Sine Iraa klaukkalassa, mutta ne kuvat epäonnistui ihan täysin valojen takia, että niitä en kehtaa tänne edes pistää. Kolmas keikka olikin sitten Sairas T:n, SLS:n jne poikien keikka Vantaalla, niitä kuvia sitten myöhemmin.

Pidin myös viime torstaina mun ensimmäisen radiolähetyksen SAY FM:lle! KEEMOHille kiitokset, oli messissä mun kanssa, ettei tarvinnut heti alkuun ihan yksin olla. Homma meni ihan nätisti, vaikka mun mielestä kuulostinkin ihan 12-vuotiaalta teinipissikseltä… Vaatinee aikansa, että tottuu omaan ääneen.  Jokaisen parittoman viikon torstaina klo 1800-2000 meikäläinen siis soittelee räppiä ja hölisee paskaa, joskus yksin, joskus satunnaisten vieraiden kanssa. Tässähän vielä tuo ensimmäinen lähetys, jos se jotakuta kiinnostaa.



No comments:

Post a Comment

tell me